Omasta ajasta



kuvia ja kuulumisia loman ensimmäiseltä viikolta










Lomani alkoi yhdessä kesäisien säiden kanssa. Kolean alkukesän jälkeen nautin jopa kuumudesta, vaikka oikeasti olen kohtuuden ystävä. Meri kauniina ja kimaltavana viilentää kuumintakin päivää. Ulkomerellä veden lämpötila sopivissa matalissa poukamissa on tällä hetkellä noin 14-16 astetta. Kun tuuli käy viileän meri yli ei muita tuulettimia tarvita. Nauttimista vain.Lomassa parasta on tämä oma-aika, jonka saan käyttää parhaaksi katsomallani tavalla. Loman ensimmäinen viikko on mulle sellaista lomalle siirtymisen aikaa. Työ ja arjen aikataulut jätetään kaupunkiin ja siirrytään viettämään ajattomuutta. Viettämään aikaa omassa tahdissa yhdessä päivän kulun kanssa. 
Aikatauluista ei tarvitse välittää. Tai noh, ihan pikkuisen. Kauppalaivan aikataulu rytmittää niitä päiviä, jolloin ostoksia on tehtävä. Kauppalaivasta kerron ihan eri postauksessa. Se on oman juttunsa ansainnut. Hieno palvelu keskellä merta.

Nyt muutama päivä kaupunkia. Täälläkin on omat kivat juttunsa. Varsinkin näin kesällä.
Varsinkin näin lomalla :)

Aurinkoa ja iloa päivääsi!


2 kommenttia

  1. Kirkaat valon värit, ihania kesämuistoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä on niin kaunista aikaa, että kaiken valon ja värin haluaisin kuviini tallentaa. Olen iloinen, jos siinä onnistun :)

      Poista

Mukavaa, että olet löytänyt blogiini. Kiitos jos vielä käytit aikaasi kommentointiin. Eläköön keskustelu!
Seuraamalla Oikeasti aikuista somessa, saat tiedon uusista postauksista ensimmäisten joukossa.

Facebook, Google +, Instagram, Pinterest @oikeastiaikuinen