Minä ja minä




Inspiroiduin Tiia K:n postauksesta, johon hän on kerännyt kuvia oman elämänsä vuosikymmeniltä. Aivan ihana juttu tuo Tiian kuvakertomus. Ajattelin, että minä kans.

Meikä on syntynyt paljon ennen kuin kamerat on keksitty - ;) hih, niin että kuvia ei vauva-ajalta ole. Leikki-iästä eteenpäin sentään joitakin. Muutamia olen jo skannaillut. Saatan saada ihan oikean kuvakollaasin aikaiseksi omista vuosikymmenistäni. 

Mutta sitä ennen -malttamaton kun olen - yksi kuvapari.

Minä ja Minä










Kuin kaksi marjaa. Välissä sellainen puolikas vuosisata. Ou dear, kuinka aika onkaan kulunut nopeasti. Näin kun sitä taaksepäin katselee. Kaikenlaista on ollut näiden kuvien välissä. Jospa niistä saisin koosteen aikaiseksi. Kattellaan ja laulatetaan skanneria.

Kiitos TiiaK kivasta vinkistä ja valloittavan ihanasta blogistasi 
Tiialla on muuten blogissaan arvonta, jonka voittaja saa testattavakseen luonnonkosmetiikkaa. Tuossa minun blogin sivubannerissa on suora linkki arvontaan. Hopiti hop, kaikki sinne onneaan koittamaan.

Ihanaksi lopuksi -Lämpimästi tervetuloa blogini seuraajaksi MarikaH <3


Mukavaa loppiaista ihanaiset. 
Tervetuloa arki.

13 kommenttia

  1. Ooo sinä ihana. <3 Voi että vinkkaat täällä höpsöstä blogista. Iso kiitos. <3

    Voi että kyllä sinut tuosta kuvasta tunnistaa, ihan sama kaunis hymy molemmissa. :) Malttamattoman jään odottamaan aikamatkailupostausta, ihanaa että teet sen. Jee.

    Minä hieman oioin mutkia omassani ja kuvasin vanhoista kuvista suoraan, skannauksella saat varmasti paljon laadukkaammat kuvat kuin minun ne minun omat räpsimäni.

    Tunnelmallista loppiasta, olet kyllä sinä aivan ihana pakkaus. <3 Tänään omassa postauksessa esiintyy taas kolmella kuvalla kissaherra Osku. ;)

    VastaaPoista
  2. Aarghhh kun jää kirjaimia väliin. Täällä nakutan en lainkaan virtaviivaisella applella vaan Acerilla jonka näppäimistöstä uupuu kirjaimia, koska koira hyppäsi syliin ja tassujen mukaa tarttui muutama kirjain!

    Eli uudelleen

    Höpsöstä blogistani

    Malttamattomana

    Tunnelmallista loppiaista ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Tiia! Vauhtia ja tilanteita siis teillä kun koira nappulat pois poksautti :) Tekevälle sattuu, sano.
      Tykkään blogistasi. Mielelläni siitä kerron :)

      Kiitos, loppiainen on nyt rauhallinen. Koristeet on pois kissojen ulottuvilta. Malttavat viimein nukkua.

      Mukavaa loppiaisen jatkoa!

      Poista
    2. Hih meilläkin kävi Oskukin koko ajan räpeltämässä kuusen koristeita. Jouduin sitä harhauttelemaan hiusponnarilla, sellaisella jossa on hopeinen liitäntäosa. Osku rakastaa niillä leikkiä, hakee ja tuo kuin koira, jos vaan Samu hauva antaisi....

      Kiitos kauniista sanoista, minä nautin molemmista kivoista blogeistasi. <3

      Poista
    3. Kun tilanne on hankala - hiusponnari avuksi ;) On yritettävä olla aina hiukan kekseliäämpi kuin rakkaat lemmikit. Niiden kanssa on opittava taitavaksi harhauttajaksi.

      Ole hyvä, sanani tulivat ihan aiheesta <3

      Ja kaunis kiitos, också :)

      Poista
  3. Kiitos Pirjo! Hymy on kyllä todella tismalleen sama molemmissa kuvissa :) Ihania nämä vanhat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Kiitos Marika itsellesi. Mukavaa kun liityit joukkoon.
      Hymy on ollut mulla aina herkässä.
      Vanhat kuvat saavat kyllä hyvälle tuulelle. Monia mukavia muistoja :)

      Poista
  4. Valloittavan hymysi tosiaan tunnistaa samaksi ja kasvonpiirteet samoin❤️ Mitä siitä, jos väliin mahtuu muutama vuosikymmen elämää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Kiitos anneaulikki! Itsekin ilahduin yhdennäköisyydestä. Kuin ei vuosia välissä olisikaan... ainakaan paljon ;D

      Poista
  5. Kiva kuvapari - hymytyttö nuorena ja vanhempana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Inna-ihana, hymytyttö - kauniisti sanottu. Kiitos :)

      Poista
  6. Vastaukset
    1. <3 Niin E.O, itsekin yllätyin, ettei ne vuosikymmenet ihan kauhiast ihmistä muuta ;D

      Poista

Mukavaa, että olet löytänyt blogiini. Kiitos jos vielä käytit aikaasi kommentointiin. Eläköön keskustelu!
Seuraamalla Oikeasti aikuista somessa, saat tiedon uusista postauksista ensimmäisten joukossa.

Facebook, Google +, Instagram, Pinterest @oikeastiaikuinen