Vaahtopäitä



Tuulisen päivän merimaisemaa










Tänään on tuullut ja satanut.Tulimme Saareen sopivasti kahden saderintaman välissä. Satoi matkalla, mutta se loppui juuri sopivasti kun oli aika matkata laiturilta teltalle. Tavaratkin ehdimme laittaa paikoilleen ennen seuraavaa sadetta. Onni on päästä kuivana perille. Teltassa elämä on paljon helpompaa ilman vettä valuvia vaatteita ja tavaroita :) 

Välillä aurinkokin on näyttäytynyt. Tuulta sen verran enemmän, että se on saanut meren pauhaamaan. Nostattanut vaahtopäitä aallon harjoille ja kuohuvia pärskeitä aaltojen lyödessä vasten rantakallioita. 

Kova kohina. Meren kohina peittää kaikki muut äänet. Vierelle voi toinen kävellä, etkä kuule askeltakaan. Näet huulten liikkeistä, että sinulle puhutaan, mutta ei muuta. Vain huutaen pauhun yli voit tulla kuulluksi.

Tykkään olla meren kovan äänen saartama. Samoin kun sumun ympäröimänä. Kova ääni ja sumu ovat suojakilpiä muuta maailmaa vastaan. Olla niin saarroksissa, ettei voi kuin kuvitella kaiken muun. Tietää että manner on tuolla ja etelä jossain toisessa suunnassa. Mutta ei kuule tai näe enempää. Joskus on mukava olla vain itsekseen. Omien ajatusten kanssa tai vaikka ilman niitäkin. Meren kova kohina on oikein hyvää pään nollausta. 

Suosittelen kokeilemaan :)

Mukavaa torstai-iltaa kaikki te siellä. 
Sii juu!


8 kommenttia

  1. Rentouttavaa, pääsin mukaan tuohon tilaan upeiden kuviesi ja tarinankerrontasi kautta.
    T. Aulikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla Aulikki. Tulit siihen viereen aaltojen kohinan suojissa <3

      Rentouttavaa viikonloppua!

      Poista
  2. Melkein hengitys salpautui, kun suu oli jäänyt auki ja tuuli ja pärskeet vyöryivät vasten kasvoja. Niin virkistävää! Kiitos upeista kuvista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa Leena! Juuri tuolta tuntuu seistä rannalla kun aallot vyöryvät vastaan. Mukavaa, että tavoitit tunnelman <3 Kiitos itsellesi palautteesta :)

      Mukavaa elokuun jatkoa!

      Poista
  3. Hyvät kuvat. Kylläpäs pärskyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaahtopäiden ja pärskeiden päivä, tosiaan :)

      Hyvää viikonloppua Satu <3

      Poista
  4. Vaude mitkä merimaisemat !
    Noita voisi katsella tuntikausia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Näiden seurassa aika kuuluu mukavasti :)
      Kiitos Rita <3

      Hyvää sunnuntaita!

      Poista

Mukavaa, että olet löytänyt blogiini. Kiitos jos vielä käytit aikaasi kommentointiin. Eläköön keskustelu!
Seuraamalla Oikeasti aikuista somessa, saat tiedon uusista postauksista ensimmäisten joukossa.

Facebook, Google +, Instagram, Pinterest @oikeastiaikuinen