Hississä

- ja vähän töissä.

Hei oikeesti! Nyt ei saa nauraa. Tai noh, antaa mennä vaan. Nauretaan yhdessä.

Olen fiksautunut hissikuvaamiseen. Se alkoi viattomasti talvella.  Mitään ajattelematta nappasin laukusta puhelimen hissin huristellessa alaspäin ja otin kuvan.

Koukutti saman tien. Nyt mä sitten kuvailen hississä aikani kuluksi. Ei hyvää päivää! Tämä ei selity millään muulla kuin et silloin kun olin oikeassa selfie-iässä – tuota sanaa ei silloin muuten ollut edes olemassa - ei kuvausvälineitä ollut niin kuin nyt. Eikä hitsi kukaan käyttänyt kameraa itsensä kuvaamiseen. Kuvathan tallentuivat filmille, joka vietiin kehitettäväksi joulun ja juhannuksen jälkeen (vaati kyllä 36 kuvan filmin, noin pitkä vaihtoväli). Sitten odoteltiin viikon verran kuvia ja jännättiin mitä sieltä mahtaa tulla. Muutama kuva oli aina sössitty.  Niistä ei selvää saanut tai niissä oli jotain muuta kuin mitä oli tarkoitus. Kuka sitä edes muisti puolen vuoden takaisia kuvauksiaan, että mitä niissä olisi pitänyt olla. Kaikenlaista oli kuvattu, mutta ei koskaan omakuvia.

Mutta nyt on. Otan siis takautuvasti ilon irti. Enkä ollenkaan ymmärrä miksi tätä teen. Onko ideoita? 

Tämä viimeinen kuva ei ole hissikuva, huomaatte varmaan. Tämä on iloinen yllärikuva. Pomo soitti ja kertoi että mun palkkaa on tarkistettu. Tapoihin näissä tapauksissa yleensä kuuluu että ylöspäin.  J-e-s! Nyökyttää kiivaasti päätään.

Ps. Olen tosi pidättyväinen esittäytymään kuvana kenellekään missään. Ymmärrätte kun kuvia katsotte. Ei ole hääppöistä. Palkankorotuseuforiassa tuli nyt tämänkin sitten tehtyä. Huh!