Saaressa

Maailmassa on yksi paikka jossa olisin enkä pois lähtisi, jos ei olisi pakko. Saari. Kesäkeidas. Keskellä merta, kaukana arjesta ja kaupungin mukavuuksista. Sähköisten yhteyksien tavoittamattomissa. Tai noh, etelärannalla selkeällä säällä saattaa puhelin saada toimintasingnaalin. 
Vedet eivät tule eivätkä mene. Muuta kuin kantaen. Peseytyminen meressä tai näin keväisin pihassa kaasulla lämmitetyllä vedellä. Ruuat on vietävä kaupungista mukana. Kesällä Saaressa käy kauppalaiva kolme kertaa viikossa. Silloin ei kaupunkiin tarvitse lähteä ruuan eikä minkään muunkaan takia. Kauppalaivasta saa kaiken tarpeellisen.
Aika kuuluu olemisesta nauttimiseen, kiireettömistä päivistä ja rauhallisista illoista. Ajanvietteenä kauniit maisemat, omat ajatukset. Lukeminen, käsityöt, korttipelit ja radion kuuntelu. Siinä ne tärkeimmät silloin kun ei rannalla istuskella tai metsässä kuljeta. Meren katselu ja kuuntelu on opettanut tulkitsemaan tulevia säätiloja: auringonpaistetta tai kovia tuulia, myrskyjäkin. Alkamassa on seitsemästoista kesä Saarella.

Kevät on Saaressa aina hieman mannerta myöhässä. Talven jäljiltä kylmä meri vähän pidättelee kesän tekeytymistä. Mutta eihän se mitään. Kevään saa kahteen kertaan. Arkena mantereella, viikonloppuisin Saaressa. Vastaavasti syksyt ovat Saaressa lämpimiä. Pidempään kuin kaupungissa. Kesän lämmittämä meri antaa kesälle jatko-aikaa.

Juuri nyt valkovuokot kukkivat runsaina peltoina. Lehtipuut ovat hiirenkorvilla tai vielä pelkkinä rankoina. Ensimmäiset ketunleivät kukkivat ja kosteat rannat peittyvät keltaisiin rentukoihin.
Juuri nyt en missään muualla olisi kuin täällä <3

Ei kommentteja

Mukavaa, että olet löytänyt blogiini. Kiitos jos vielä käytit aikaasi kommentointiin. Eläköön keskustelu!
Seuraamalla Oikeasti aikuista somessa, saat tiedon uusista postauksista ensimmäisten joukossa.

Facebook, Google +, Instagram, Pinterest @oikeastiaikuinen