Vieroitusoireita





- kun tarinan toivoisi jatkuvan









Miten voivatkaan sanat soljua. Muodostaa kauniita lauseita, kepeitä ja syvällisiä. Kuljettaa lukijaansa kuin lastua laineella. Kevyesti, helposti, nautittavasti. Johdattaa tarinaan sisälle. Tutustuttaa kaikkiin kirjan henkilöihin. Kuvata heidät niin, että tuntuu kuin kaikki olisivat vanhoja tuttujasi. Tarinan hyvät ja pahat kuvataan eloisasti ja inhimillisesti. Kaikista heistä oppii pitämään.

Olen nauttinut Joséphinen, Hortensen, Zoén, Shirleyn, Garyn, Marcelin, Josianen ja jopa Henrietten seurasta. On rakkautta ja juonittelua. Neroja ja konnia. Olen ahminut lukien kaikkien heidän elämäänsä. Nauttinut joka sanasta. Kaikista lauseista. Ihastellut Katherine Pancolnin vuolasta ja sujuvaa kerrontaa. Ilahtunut osuvista sanankäänteistä. Nauranut ääneen hauskoja sutkautuksia, joita kirjailija on sisällyttänyt tarinan henkilöiden sanailuun. Jäänyt miettimään syvällisiä asioita. Nauttinut kukkura kaupalla runsaista elämyksistä.
Olen kumartanut mielessäni moneen kertaan suomentajalle, joka on tehnyt hienoa työtä kääntäessään upeaa kerrontaa ranskankielestä.
Kolme kirjaa, joita luin niin etten iltaisin malttanut mennä nukkumaan ja aamukahviseurana Hesarin tilalla olivat nämä kirjat. Jokainen vuorollaan. 

Kaksi ensimmäistä kirjaa luin vauhdikkaasti. Oli kiire tietää kuinka tarina eteni. Kolmannen kirjan kohdalla havahduin olevani kertomuksen loppusuoralla. Hidastin vauhtiani. Lueskelin nautiskellen. Välillä taukoa pitäen. Ettei ihan vielä tarvinnut lopettaa. Mutta niin vaan kaikki kolme kirjaa on nyt luettu. 

Mistä tietää lukeneensa hyvän kirjan? Siitä että tarina jää elämään lukijassa niin ettei ihan heti halua aloittaa uutta kirjaa. On saatava etäisyyttä lukemaansa. On tallennettava se hyvänä kokemuksena.
Sellainen vie aina oman aikansa.
Hyvä kirja on sen ansainnut.

Suosittelen lämpimästi:
Katherine Pancol:
Krokotiilin keltaiset silmät
Kilpikonnien hidas valssi
Central Parkin oravat ovat surullisia maanantaisin

PS. Ilokseni huomasin, että tarina saa jatkoa syksyllä kun kirjailijalta ilmestyy uusi suomennettu kirja Mimmit :)

















6 kommenttia

  1. Nyt kuulosti niin kivalta, että pitänee itsekin ottaa lukulistalle. Kiitos vinkistä! :)

    Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) Nämä kyllä kannattaa lukea. Kertakaikkisen mukaansatempaavat kirjat.

      Poista
  2. :) Toivottavasti viihdyt tarinan parissa.

    VastaaPoista
  3. Jippii! Eka luettuna, toka hyllyssä lukemattomana ja näköjään kolmannen voisi hankkia pokkarina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa! Sulla on vielä paljon mukavaa luettavaa tiedossa :)

      Poista

Mukavaa, että olet löytänyt blogiini. Kiitos jos vielä käytit aikaasi kommentointiin. Eläköön keskustelu!
Seuraamalla Oikeasti aikuista somessa, saat tiedon uusista postauksista ensimmäisten joukossa.

Facebook, Google +, Instagram, Pinterest @oikeastiaikuinen