Joulua - vol. 5



- kaksi kirjaa
  toinen on historiaa
                         & toiseen tallennetaan tulevaa historiaa








Meillä on kaksi kirjaa, jotka kuuluvat jouluun. Perheemme joulukirja, jonne kirjataan joka joulu kaikki sen joulunajan tapahtumat. Kirjaaminen alkaa ensimmäisestä adventista ja viimeinen kirjoitus joulun osalta merkitään muistiin loppiaisena. Silloin meidän joulu puretaan ja sen jälkeen asettaudutaan taas arkisempaan moodiin.

Toinen kirja kotiutui meille muutama vuosi sitten äitini kuoleman jälkeen. Kirja on vanha keittokirja, jonka äitini sai pikkutyttönä tädiltään. Kirja kulki äidin mukana läpi hänen elämänsä. Kirjan ohjeilla on monet ruuat tehty ja kirjaa on myös useasta kohdasta korjailtu. Sivut kun ovat alkaneet irtoilemaan ahkerassa käytössä. Kirjan sivuja käännellessä tunnen mausteiden ja vanhan paperin tuoksun. Silittelen sen tummuneita sivuja. Muistelen äitiä.

Kirjan väliin äitini oli tallentanut kirjekuoreen kaikkien jouluherkkujensa reseptit. Ihanat perinteiset laatikkoruuat ja monenlaiset kala- ja muut herkut, joita me kaikki aina kuorossa kehuimme. Nyt niillä samoilla ohjeilla valmistan joulun ruuat. 

Hyvissä ajoin ennen joulua käyn reseptit läpi ja teen ostoslistan. Näistä päivistä juuri ennen joulua selviää helpommin kun kaikki on paperilla ja suunitelma tehty. Mulla on lukujärjestys - myönnän. Tehtävälista kullekin päivälle. Pysyy mieli rauhallisena, kun tekemiset on paperilla :)

Minkälaisia joulun valmisteluperinteitä Sinulla on?

Kaunista sunnuntaita!
 

8 kommenttia

  1. Joulukirjan pitäminen on hieno perinne, jota myöhemmin on mukava muistellen lukea. Kuulostaa ihailtavan järjestelmälliseltä tehdä joulu lukujärjestyksen mukaan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulukirjaan on jo kertynyt paljon jouluja, joita tulee lueskeltua aina uuden joulun tullen. Lukujärjestyksellä pysyyy mieli maltillisena, kun tekemistä on paljon :)

      Poista
  2. Onpa ihana perinne tuo joulukirja! Minulle yksi tärkeimpiä perinteitä on se, kun kaivellaan esille tutut jouluiset reseptit. Osa on kulkeutunut äidiltäni, osa muuten matkan varrelta mukaan tarttuneita :) Kävin myös kurkistamassa kisuja, apua mitä söpöläisiä! Ihanaa joulunodotusta! - Marika/Kivi&Kakku -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marika, kiva kun piipahdit :) Jouluisissa resepteissä on mukavaa perinnettä. Joulussa on oltava aina jotain tuttua ja hyväksi havaittua :)
      Kiitos Kassun ja Keken puolesta, kehräävät tyytyväisinä <3
      Tervetuloa toistekin!

      Poista
  3. Hieno perinne tuo joulukirja - ja keittokirja lippuineen ja lappuineen arvokas muisto♥
    Mukavaa joulunaikaa sinne!

    VastaaPoista
  4. Upeita perinteitä nämäkin ♥ Hyvänmielen postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluun ne perinteet kuuluvat. Huomaa aina kaipaavansa jotain menneistä jouluista.
      Kiitos <3

      Poista

Mukavaa, että olet löytänyt blogiini. Kiitos jos vielä käytit aikaasi kommentointiin. Eläköön keskustelu!
Seuraamalla Oikeasti aikuista somessa, saat tiedon uusista postauksista ensimmäisten joukossa.

Facebook, Google +, Instagram, Pinterest @oikeastiaikuinen