Jämiä



- polvisukat, kakku ja puolukkahillo















Sukissa lankana Novita 7 veljestä eri väreinä.
Malli omasta päästä

Sunnuntai on kulunut jämistä nautiskellen. Sain vihdoin valmiiksi jämälangoista kokoon neulotut polvisukat. Mikään ei rassaa niin kuin erikokoiset lankakerät, joista ei yksinään saa mitään tolkullista. Niitä on nurkat kallellaan. Näihin sukkii upposi mukavasti näitä turhakkeita.
Sukat ovat olleet jo hyvän aikaa muuten valmiina, mutta se kaikkien langanpäiden päättely - uuuuh! - se on vähän odottuttanut itseään. 
Jos jotain niin viimeistelyä osaan vitkutella. Mieli olisi jo uusiin töihin ja tärkeä mutta usein työläs loppusilaus ei aina inspiroi.
Tänään otin itseäni niskan kohdalta kiinni ja pakotin itseni hommiin. 
Nyt kun sukat ovat oikeasti kokonaan valmiit, ihmettelen että mikä siinä oli taas niin vaikeaa. Kaikki keskeneräinen ja tekemätönhän se mieltä painaa. Valmis saa iloiseksi.
Mitäs tykkäätte lopputuloksesta?

Kokoonkursimista odottaa myös neuletakin osat. Yritän inspiroitua sen kokoamisesta ennen kesähelteitä ;)

Pitkän ulkoilulenkin jälkeen maistui mutakakun jämät. Hyvällä omallatunnolla mäiskin menemään kuohkean vaniljakastikkeen ja kirpeän puolukkahilloin kanssa. Oletteko maistaneet tällaista komboa? Mutakakku - puolukkahillo. On muuten hyvää. Mutakakun tönkkö makeus taittuu mukavasti kirpeän puolukan seurassa.

Puolukkahilloon liittyy muistoja. Se on muutama vuosi sitten kuolleen äitini valmistamaa. Huolella tehtynä ja hyvin säilytettynä se on säilynyt hyvänmakuisena ja käyttökelpoisena tänne asti. Nyt sitä maistellaan pieniä määriä kerrallaan ja toivotaan että se vielä jonkun aikaa riittäisi. 
Haikeaa, ettei äitiä enää ole, mutta hänen valmistamaa hilloa kylläkin. 
Sitä pitää kiinni siitä mitä on. 
Muistoista ja puolukkahillosta.

Mukavaa lopuksi. Wanhan Wallankumous on liittynyt blogin seuraajien joukkoon. Lämpimästi tervetuloa <3

Hyvää alkavaa helmikuuta kaikki te siellä.
Kevättä kohti mennään :)
Sii juu!



23 kommenttia

  1. Kauniit sukat <3. Itsellänikin on noita jämälankoja kerälntynyt aika kasa. Täytyykin suunnitella jotkut kivat sukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija <3
      Keveältä tuntuu kun sain kasan lankaa pois nurkkia täyttämästä :)

      Poista
  2. Ihanat sukat ! Olinkin ihan unohtanut tuon valepalmikon , kiitos vinkistä . Mulla kun on myös melkoinen määrä langanloppuja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Valepalmikko on kivaa vaihtelua resorina ja mun mielestä vähän napakampi kuin oikein-nurin versio.
      Kiva, että sain vinkata tästä :)

      Poista
  3. Oi miten kauniit sukat, minäkin sain juuri valmiiksi polvisukkani ja niissä oli myös tuota valepalmikkoa. Kakku näyttää niiiin makoisalta, nam :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :)
      Tykkään valepalmikosta. Se on tavallista palmikkoa helpompi tehdä ja näyttää kivalta.
      Kakku oli makoisaa, todella. Kiitos! Hyvä että puolukalla sitä vähän blandasin :D

      Poista
  4. Ihanat villasukat! Kiva kun otit itseäsi niskasta ja päättelit langat. Nyt on sukilla kiva tepsutella.
    Mutakakku, puolukkahillo ja vaniljakastike - en ole kokeillut, mutta kuulostaa mielenkiintoiselta. Minä en ole mutakakkujen suuri ystävä, mutta tuo puolukkahillo sen kanssa voi muuttaa tilannetta.
    Helisevää helmikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula <3 Kivat niistä tuli. Parasta aikaakin jalassa.
      Eiks kuulostakin metkalta kombolta? Mutta toimii yllättävän hyvin. Kannattaa kokeilla :)

      Kiitos samoin Tuula ihana, hyvää talven jatkoa :)

      Poista
  5. Jämistäkin voi saada kaunista aikaiseksi. Pitkä kävelylenkki oli kyllä ihan tätä päivää. Hienoa innostaa minuakin ulkoilemaan. T. Aulikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)
      Jämiä ihan turhaan ylenkatsotaan. Joskus vaatii vähän miettimistä, miten niitä yhdistelisi, mutta lopussa kiitos sitten seisookin.
      Kiva päivä oli ulkoilla. Harmaahan se oli mutta kaikin puolin muuten mukava sää. Ja sai punaiset posket. Ja ruokahalua ;)

      Poista
  6. Pirteät sukat ja varsinkin tuo kantapää on kaunis :-) Langanpäiden päättely ei ole minunkaan mielipuuhaa ja usein sen tekemistä tulee lykänneeksi.

    Hyvää alkanutta helmikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos EO :)

      Minäkin tykkään tuosta kantapäämallista. En oikeastaan muita enää teekään.
      Lankojen päättely on jostain syystä nihkeää. Nytkin mulla on neuletakin lisäksi kolmet sukat odottamassa lankojen lopetusta plus että neuletakki pitäisi kursia kasaan :/ Auts!
      Ryhtiliikettä tarvittais.

      Kiitos samoin EO, mukavaa talven jatkoa!

      Poista
  7. Voi mitkä sukat! <3 Ihailen aina neulontataitoisia ihmisiä, olen itse meinaan ihan kädetön kun puhutaan käsitöistä. Ja toisekseen mun sormet ovat niin köpelöt hoitovirheen vuoksi, etten paljon senkään vuoksi pystyisi neulomaan. Mutta ihana katsoa kun muut tekee :)

    Puolukkahillo <3 Ihana, että sinulla on äitisi tekemää hilloa vielä. Kaipuu lähteneisiin rakkaisiin ei koskaan katoa, mutta ikävää voi helpottaa juurikin tällaiset pienet asiat. Minulle eräs viisas ystäväni sanoi kun mammani nukkui pois, että aika rakentaa muistoista lohdutuksen. Se oli niin kauniisti ja ihanasti sanottu, että kannan sitä aina mukanani. Erityisesti silloin kun ikävä on kovimmillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Jonna <3 Mukavaa että sukista tykätään.
      Voi että sun käsiä. Toivottavasti kuitenkin muuten pärjäät niiden kanssa.

      Jotenkin lohdullinen tuo puolukkahillo. Siksi sitä säästeliäästi käytetään. Ihan kuin äitiä voisi pitää lähempänä sen avulla. Tunteet ovat kummallisia.

      Oi, miten kauniisti sanottu. Tämän muistan <3

      Poista
  8. Upeat sukat! Äitini on tehnyt lankapallerokransseja (vai miksihän niitä sanotaan ) jämälangoista. Niihin saa aikamoisen määrän uppoamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina <3
      Juu, tiedän mitä tarkoitat. Hyvä nimitys :)
      Mulla on kassi kaupalla jämälankoja ja kaikenlaisia muitakin lankoja ei sen puoleen. Jotain muutakin niistä voisi tehdä kuin neuloa.
      Hyvä vinkki, kiitos!

      Poista
  9. Upeat sukat!

    En myöskään tiedä mitään sen inhottavampaa kuin lankojen päättely. Juuri muutama viikko sitten sain vihdoinkin viimeisteltyä kutomani vauvapeitot. Eivät ne olleet odotelleetkaan sitä kuin yli vuoden :) Tämän jälkeen lupasin itselleni, että jatkossa päättelen langat heti. Nyt on peitto nr 3. puikoilla eikä edellisiä ole vieläkään päätelty ... Tosin sain hyvän idean, kun äitini joutuu leikkaukseen ja on sen jälkeen jonkin aikaa petipotilaana, niin hän voisi hoitaa nämä päättelyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi <3
      Neulominen on hauskaa ja mukaansatempaavaa. Harmi kun työt jäävät välillä pitkäksikin aikaa odottamaan viimeistelyä. Heti päättely on varmasti parasta. Ryhtiliike loppuhuipennukseksi.

      Kaikkea hyvää äidillesi ja toipumista. Toivottavasti hän innostuu ideastasi ;)

      Poista
  10. Voi kun on ihana polvarit. Väriä ja ihanaa fiilistä.

    VastaaPoista
  11. Voi kun on ihana polvarit. Väriä ja ihanaa fiilistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maiju <3
      Nämä onnistui kivasti, vaikka tuskailin noiden värien rytmittelyn kanssa. En halunnut sellaista peräkanaa samat värit toistuvaa raidoitusta vaan vähän eloisamman :)

      Poista
  12. Uu, seikkailen pitkin nettiä ja päädyin ensimmäistä kertaa tänne. :) Ihanat palmikot, hieno kantapää ja makeet värit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa Heidi, että löysit tänne <3
      Tykkään itsekin tuosta valepalmikosta. Sen tekemiseen ei tarvitse ylimääräsitä puikkoa ja pinnasta tulee mukavan elävä. Ranskalaista kantapäätä ylistän. Tykkään kun se laskeutuu alas asti. Ei tule sitä sellaista laatikkomaista kantapään muotoa. Ja huh että pääsin noista langan jämistä eroon ja niistä kehkeytyi mukavat polvisukat.
      Kiitos Heidi palautteestasi. Se lämmittää :)

      Poista

Mukavaa, että olet löytänyt blogiini. Kiitos jos vielä käytit aikaasi kommentointiin. Eläköön keskustelu!
Seuraamalla Oikeasti aikuista somessa, saat tiedon uusista postauksista ensimmäisten joukossa.

Facebook, Google +, Instagram, Pinterest @oikeastiaikuinen